![]() |
![]() ![]() ![]() ![]() |
|
Tämän sivuston opetusmateriaali on tehty lyhytelokuva Jänismatkustajan pohjalta. Aiheeltaan animaatio käsittelee päälauseen lisäksi pohjoista Suomea, kaukokaipuuta ja luonnon läheisyyttä. Opetusmateriaalin osana on animaation tekijä Mikko Jylhän opetuskäyttöön luovuttamaa materiaalia. |
Elokuvan päälause: "Velvollisuuksiaan voi valikoida, mutta ei niiltä taida karkuun päästä." Jänismatkustajan pääteema on siis velvollisuuksista huolehtiminen ja niiden huomioiminen. Koulu tuo mukanaan oppilalle lisääntyvän määrän velvollisuuksia, joista on suoriuduttava jokaisen oman kehittyvän velvollisuuden tunteen mukaisesti. Kyse on pienistä valinnoista, jotka tuovat iän karttuessa kuitenkin mukanaan uusia suoritettavia tehtäviä ja uusia vastuita.
Elokuvan tarkastelua elokuvan katsomisen jälkeen |
|
![]() |
Käsikirjoitus ja kuvakäsikirjoitus
|
![]() |
Delfiini
(Ensimmäisiä maalauksia delfiineistä voidaan löytää Kreetalta Minolaisen kulttuurin palatsista Knossoksesta. Palatsi on n. vuodelta 1600-1400 eKr. Delfiineistä löytyy myös useita kertomuksia. Delfiinit ovat pelastaneet ja ohjannet merimiehiä, haaksirikkoisia ja muita merihädässä olevia. Joskus delfiinit ovat jopa ohjanneet kalat nälkiintyneiden kalastajien verkkoon. Roomalaisesta kolikosta vuodelta 74 jKr. voi löytää kuvan delfiinillä ratsastavasta pojasta. Delfiinin sanotaan kuvastavan iloa, elämän voimaa ja uudelleen syntymistä) |
![]() |
Jäljet
|
Karibia Elokuvan lopussa laiva suuntaa kohti etelää - kohti Karibiaa.
Miten matka jatkuu? Pysähtyvätkö he Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Amsterdamissa, Portsmouthissa, Lissabonissa, Casablancassa tai Freetownissa ennen Atlantin ylitystä? Minkälaista heidän elämänsä on Karibialla? Klikkaa jäniksen alla olevaa KARIBIA?- tekstiä, niin näet erilaisia maisemia Karibialta. Tee 5-8 ruudun sarjakuva. Aiheena voi olla esim:
Tuotos voi olla toki muukin kuin sarjakuva.
|
|
Ryhmä- tai paritöitä Etsi tehtävän vastaus Mikko Jylhän haastattelusta. Täydennä vastaustasi linkkikirjaston materiaaleilla ja omilla lähteilläsi. 1.Miten
Jänismatkustaja- animaatio on tehty? |