KOTI JA KOULU -YHDISTYS


Lukukaudella 98 - 99 Oulun normaalikoulun Koti ja koulu -yhdistys jatkoi toimintaansa. Edellisvuoden tapaan pyrimme omalta osaltamme vaikuttamaan koulun toimintaan ja parantamaan oppilaiden viihtyvyyttä. Syksyn ja kevään aikana yhdistys pyrki kokoontumaan säännöllisesti noin kerran kuukaudessa tiistaisin klo 18.30 ala-asteen puolella. Tilaisuudessa esiteltiin eri koulujen vanhempainyhdistysten toimintaa ja kartoitettiin mahdollisuuksia yhteisten toimintamuotojen kehittämiseksi. Tilaisuus päätettiin muuttaa säännölliseksi ,1-2 kertaa vuodessa tapahtuvaksi tapaamiseksi.

Järjestimme myös 4 - 5 luokkien vanhemmille vanhempainillan 22.3., johon 5B- ja 4A-luokat valmistivat alustukseksi näytelmät lasten itsensä määrittämistä aiheista. Lastenpsykiatri Hilkka Keistinen toimi illan vetäjänä. Tilaisuus herätti jälleen runsaasti keskustelua vanhempanaolosta ja kasvatusvastuusta. Yhdistys kävi myös läpi uusia opetussuunnitelmia ja kriisisuunnitelmia.

Tuttuun tapaan järjestimme myös laskiaistapahtuman ystävänpäivänä 14.2. Ohjelmassa oli mäenlaskua, luistelua ja hevosajelua mehu- ja makkaratarjoiluineen. Loppukeväästä yhdistys lahjoitti koululle liikuntavälineitä ja myönsi stipendit 5B- ja 4A-luokillle.

Yhdistyksen toiminnassa on ollut mukana vaihteleva joukko vanhempia ja opettajia. Aktiivisimpina ovat toimineet Antti Auer, Raija Kuha, Eija Kalaja, Hilkka Pistemaa, Pirjo Keränen, Mirja Turtiainen, Mervi Uusimäki, Terttu Kortelainen, Sari Koski, Riitta Tanskanen sekä opettajista Eila Karppinen ja tietysti rehtori Vikke Vänskä.