Ala-asteen rehtorin puheenvuoro


VILJO VÄNSKÄ

Lukuvuoden urakka on taas tehty. Paljon on taas saatu valmista aikaan. Paljon riittää vielä tekemistä seuraavinakin vuosina, onneksi. Kaikki olemme oppineet paljon uutta, niin oppilaat kuin opettajatkin. Ja opimme taas ensi vuonna.

Emme ole tehneet turhaa ja tarkoituksenta työtä kuten vanhan kreikkalaisen kertomuksen taruolento Sisyfos, jonka surullisena kohtalona oli työntää valtavaa kivenjärkälettä vuoren huipulle. Aina kun hän oli saamaisillaan kiven huipulle, se vieri takaisin laaksoon, ja työ oli aloitettava kerta toisensa jälkeen uudelleen. Me olemme onnistuneet monessa paremmin kuin Sisyfos. Toki olemme joutuneet paljon ponnistelemaan, mutta ponnistelumme ovat myös tuottaneet tulosta.

Onnistumisista voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkän luettelon. Parhaimpiin onnistumisiin varmasti kuuluu se, että taas uudet ikäluokat ovat oppineet lukemisen tärkeän taidon. Minusta ainakin lukeva lapsi on kaunis näky. Runoilija Kari Aronpuro pukee tämän näyn hienoiksi säkeiksi:



Lukeva lapsi istuu sohvan laidalla
Lukeva lapsi istuu keittokomeron jakkaralla
Hänen jalkansa eivät yllä lattiaan
Hänen pitkät vaaleat hiuksensa laskeutuvat hänen olkapäilleen
Hehkulampun valo taittuu hänen mustasta kähärästään
Hän kannattaa kirjaa sylissään
Hänen katseensa liukuu riviä, riviltä riville



Lukuvuoden päättyessä on kiitosten aika. Opettajille kuuluvat kiitokset hyvistä tuloksista heidän vaativassa työssään, johon kuuluu oppilaiden kasvatus- ja opetustyön lisäksi opetusharjoittelun ohjausta, monenlaista kokeilu- ja tutkimustoimintaa ja opettajien täydennyskoulutusta. Päättyneen lukuvuoden aikana oppilaat, heidän vanhem-pansa, opetusharjoittelijat ja lukuisat vieraat niin Suomesta kuin eri puolilta muuta maailmaa ilmaisivat toistuvasti arvostavansa koulumme opettajien korkeaa ammattitaitoa. Haluan vielä korostaa, että opettajat jaksoivat työnsäohessa osallistua hyvin monimuotoiseen täydennys- ja jatkokoulutukseen pystyäkseen vastaamaan koulutyön koko ajan kasvaviin haasteisiin ja vaatimuksiin. Muutamat opettajat ahkeroivat vielä oppikirjojen kirjoittajinakin.

Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä on esitys uudeksi perusopetuslaiksi. Siinä opetuksen ja kasvatuksen tavoitteet ovat vaativat: tukea oppilaiden kasvamista hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Olen varma, että opettajamme sitoutuvat vahvasti näihin tavoitteisiin. Kiitän myös muuta henkilökuntaa hyvin tehdystä työstä ja hyvästä yhteistyöstä ja -hengestä. Kaikille vanhemmille ja erikseen vielä Koti- ja kouluyhdistyksen aktiivisille jäsenille haluan lausua myös parhaat kiitokset miellyttävästä yhteistyöstä. Kiitokset kuuluvat luonnollisesti myös oppilaille: teidän kanssanne on ollut mukava työskennellä.

Opettajankoulutuslaitoksen harjoittelukouluna olemme olleet kiinteässä vuorovaikutuksessa kasvatustieteiden tiedekunnan ja erityisesti opettajankoulutuslaitoksen kanssa. Lausun parhaat kiitokseni niiden hallinnolle ja opetushenkilökunnalle rakentavasta yhteistyöstä.

Oulun kaupungin koulutointa kiitän hedelmällisestä yhteistyöstä, ja aivan erityisesti taloudellisesta tuesta, jonka turvin saatoimme käynnistää syksyllä 1997 kansainvälisen luokan toiminnan. Kuivasjärven, Pöllönkankaan ja Koskelan koulujen rehtoreita kiitän sujuvasta yhteistyöstä, jota on tarvittu erityisesti oppilaiden sijoittamisessa tarkoituksenmukaisella tavalla eri kouluihin.

Työntäyteinen lukuvuosi on verottanut paljon voimia meiltä kaikilta. Nyt on aika kerätä uusia.


Virkistävää kesää!


Paluu edelliselle sivulle