In memoriam Seppo Järvenpää


Asko Kumpula


Eläkkeellä ollut koulumme pitkäaikainen tuntiopettaja Seppo Järvenpää menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen kesämökillään Hailuodossa kesällä 1997.

Seppo Järvenpää teki päätyönsä erityisopettajana Kajaanintullin koulussa. Tämän ohella hän toimi tuntiopettajana koulussamme yli 25 vuoden ajan. Peruskoulun matematiikan opetuksen ohella hän osallistui myös opetusharjoittelijoiden ohjaukseen. Seppo Järvenpää muistetaan jämeränä, tiukkana ja taitavana mutta myös erittäin huumorintajuisena opettajana, jolla riitti aikaa oppilaille myös koulutuntien ulkopuolella. Liikunnan ystävänä ja laskettelun harrastajana Seppo järjesti lukuisia oppilaiden ja opettajien yhteisiä lasketteluretkiä, jotka aluksi suuntautuivat Vuokattiin ja myöhemmin Ruotsin Jällivaaraan. Entisenä aktiivipelaajana Seppo Järvenpää oli innokkaasti mukana norssin opettajien lentopallotoiminnassa. Hän solmi yhteydet Pohjois-Ruotsin lentopalloileviin opettajiin ja hänen johdollaan norssin opettajien lehtopallojoukkue on vuosittain osallistunut Pohjois-Kalotin lentopalloturnauksiin. Seppo oli mukana tässä, hänelle läheisessä, pohjoismaisessa yhteistyössä elämänsä loppuun asti. Seppo oli myös yksi Suomen eniten vertaluovuttaneista henkilöistä.

Seppo oli aktiivinen kirjallisuuden harrastaja ja erityinen kiinnostuksen kohde hänelle oli Suomen itsenäisyyden aikainen historia. Muut hänen harrastuksensa liittyivät läheisesti Hailuodon merimaisemaan. Kalastus, marjastus, sienestys ja yleensä luonnossa liikkuminen antoivat hänelle virkistystä ja elämänsisältöä


Paluu edelliselle sivulle