Keltainen
toukokuu, miks'et sä jo tuu... Viime kesänä sain kuulla usealta
taholta, että edessä on elämäni rokuuta odottaa innolla. Tänä
vuonna ei kuitenkaan ainakaan minun tarvinnut laulaa edellä olevaa laulua.
Vuosi tuntui menevän niin nopeasti, että yllättäen oli vappu
edessä ja harjoitteluvuosi takana päin. Näin jälkeenpäin
yhdyn niihin mielipiteisiin, joiden mukaan vuosi on ollut yksi elämäni
mielenkiintoisimmista ja antoisimmista. Paljon uutta on tullut eteen ja
uskaltaisin väittää, etten itsekään ole enää
sama ihminen kuin viime syksynä vaan ajatukset monista asioista ovat
muuttuneet ainakin jonkin verran.Syksyllä piti palata koululuokkaan tutustumaan taas uudelleen koulumaailmaan. Omat koulumuistot palasivat mieleen, mutta toisaalta äkkiä se koulun meininki oli unohtunut.. Koulukylvyn aikana oppilaiden toiminta ja ajatuksen ihmetyttivät ja oudoksuttivat. Vähitellen hommaan pääsi enemmän ja enemmän sisään ja itsekin sai mennä luokan eteen pitämään tunteja. Vielä syksyllä koko homma tuntui vähän hankalalta ja tunti tuntui menneen hyvin, jos tunnilta selviytyi hengissä pois ja suunniteltu aikataulu ei mennyt pahasti pieleen. Mutta yllättäen nyt keväällä yhteistyö oppilaiden kanssa alkoi sujua ja työtä pystyi suunnittelemaan jo vähän paremmin perustein. Se oma opettajuus ja opetustyyli alkoi vähitellen hahmottua.
Koska koulutyöskentely, tuo koko vuoden avainsana, sisältää muutakin kuin perinteisiä tunteja, toisin kuin moni meistä varmaan ennen tätä vuotta ajatteli, saimme olla mukana esimerkiksi moniaineprojektissa. Itse pääsin kokeilemaan sitä, kuinka käsityöprojektin vetäminen sujuu matemaattisten aineiden opiskelijalta. Ideana oli moniaineprojektin puitteissa valmistaa yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen kanssa lastenvaatteita Tansaniaan. Koko projektin suunnittelusta ja toteutuksesta vastasimme me viisi matemaattisten aineiden auskua käsityönopettajan johdolla. Homma toteutettiin työpistetyöskentelynä ja noudattaen väljästi liukuhihnatyön periaatteita eli oppilaat tekivät ryhmissä vaihetyönä puseroita, hameita, housuja ja shortseja afrikkalaisille lapsille. Projekti sujui ja vaatekokonaisuuksia saatiin aikaan mukavasti.
Seuraavana erikoisuutena vuodessa oli valinnaiset opinnot, joiden parissa osa suoritti erilaisia kursseja ja aika moni tutustui ns. tavalliseen kouluun tai ammatilliseen oppilaitokseen jossakin kenttäkoulussa. Itse osallistuin yhteen Norssin erikoisuuteen eli telemaattiseen projektiin ja pääsin kokeilemaan mahdollista tulevaisuuden opetustapaa. Oli mielenkiintoista tutustua tällaiseenkin työskentelyyn ja todeta, että opettaja luokan edessä ei ole ainut vaihtoehto opettaa asioita. Telematiikka saattaa olla vastaus harvaan asuttujen seutujen koulutilanteeseen, mutta kuten itse huomasin tuo mukanaan myös aivan uudenlaisia haasteita sekä opettajalle että oppilaalle.
Minun kohdallani mukavan ja mielenkiintoisen lisän harjoitteluvuoteen on tuonut toimiminen Oulun aineenopettajaksi opiskelevat OHARI ry:n sihteerinä ja muutamissa KTK:n toimikunnissa. Näin olen saanut olla osaltani mukana kehittämässä aineenopettajien opintoja ja harjoitteluvuotta yhä paremmin tarkoitustaan vastaaviksi.
Ensi vuonna odottavat uudet haasteet ja aika moni meistä varmaan yrittää saada opinnot päätökseen ja päästä hankkimaan sitä oikeaa työpaikkaa. Norssi taas saa uuden auskusukupolven, joka varmaan on ensin yhtä ihmeissään kuin mekin alussa, mutta toivottavasti hekin pääsevät sinuiksi systeemin kanssa. Niinhän se monesti on, että juuri kun homma alkaa luistaa, on aika lopettaa. Vaikka monesti on ollut raskaitakin päiviä ja kiirettä on pitänyt, on vuodesta jäänyt mukavia muistoja ja toisaalta on haikea palata pelkästään yliopiston puolelle.
Kiitos koko Norssin väelle antoisista hetkistä ja hyvää kesää kaikille.